Uusia tuulia maaseudulle ja vanhuspalveluihin!

Kaikki päättyy aikanaan

Hyvinvointia maatilalta –hanke on nyt päättymässä. Olemme monia kokemuksia rikkaampia. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin se, että pääsimme omin silmin todistamaan miten suuri vaikutus luonnolla on meidän kaikkien hyvinvointiin. Hankkeen aikana saimme huomata miten tervetullut tällainen uusi toiminta on niin ikäihmisille ja heidän omaisilleen kuin muillekin tahoille. Toiminnasta ovat olleet kiinnostuneita niin kunnat, kolmannen sektorin toimijat kuin opiskelijatkin.  Haluamme kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita maatiloja, ikäihmisiä sekä muita yhteistyökumppaneitamme. Kiitos myös hanketta seuranneille ja kaikille meitä tsempanneille.

Tänään näkee päivänvalon myös odotettu Ikääntyvien hyvinvointia tukeva maatilapäivätoiminta –opas. Opas julkaistaan vain sähköisenä, eikä siitä tehdä painettua versiota. Toivomme, että opas toimii apuna ja inspiraationa kaikille toiminnasta kiinnostuneille. Opasta saa (ja on toivottavaa) levittää vapaasti, jotta se tavoittaisi mahdollisimman monia. Opas on saatavissa täältä blogistamme, GeroCenterin internet –sivuilta, Innokylästä ja some –kanavistamme. Lataa opas tästä: Ikaantyvien_hyvinvointia_tukeva_maatilapaivatoiminta

Me hanketyöntekijät jäämme nyt lomalle, mutta meidät tavoittaa vielä Facebookin puolelta. Kaikkien iloksi toiminta tulee todennäköisesti jatkumaan kevään mittaan, joten pysykää kuulolla!

Keväisin terveisin,

Salla ja Laura

20180320_192616
Ei tarvinnut Ähtäriin asti lähteä katsomaan pandoja 😉
Mainokset

Päivätoiminta toimintaterapeuttiopiskelijan silmin

rantakorpi_talvi3

Opiskelen toimintaterapiaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, ja olen ollut harjoittelijana Hyvinvointia maatilalta -hankkeessa talvikauden ajan. Aiemmissa opinnoissani olen tutustunut Green care -toimintaan ja maaseutuyrittämiseen. Onneksi pääsin mukaan tähän projektiin, sillä olen päässyt yhdistämään kiinnostuksen kohteitani aivan erinomaisella tavalla!

Päivätoimintakertojen aikana olen saanut huomata, miten monipuolisia toimintamahdollisuuksia maatilaympäristö tarjoaa. Olemme korjanneet aitoja, tarponeet hangessa, ruokkineet hevosia, kehränneet villalankaa ja tehneet monenlaista muuta hauskaa ja tarpeellista hommaa. Tällä porukalla pysyy kädessä vesuri, karsta ja huovutusneula.

hepokuusela_talvi

Huomasin, miten tärkeää on, että toiminta on suunniteltu ja valmisteltu huolellisesti etukäteen. Kun toimitaan ulkona vaihtelevissa sääoloissa ja isojenkin eläinten kanssa, toiminnan suunnittelun tärkeys korostuu. Ikäihmisillä toimintoihin, ja etenkin toiminnasta toiseen siirtymiseen, tulee varata riittävästi aikaa. Selkeät ja esteettömät kulkuväylät lisäävät turvallisuutta. Kun tilat ovat asianmukaiset ja käytännöt mietitty turvallisuus edellä, mahtuu samaan tilaan mukavasti vaikka koira, hevonen ja viisi varttunutta eläintenhoitajaa.

Etukäteen arvelin että pakkanen tuottaisi ongelmia. Onkin totta, että ulkotyöhön tottunut ohjaaja, joka pysyy jatkuvasti liikkeessä, ei palele yhtä herkästi kuin ikäihminen. Hän saattaa istua pitkiä aikoja paikallaan, ja hänen ääreisverenkiertonsa voi heikompaa. Arjessaan vähäisesti ulkoilevan osallistujan talvipukeutuminenkaan ei välttämättä ole aina riittävää. Ohjaajan pitää muistaa havainnoida osallistujien vointia toiminnan aikana silloinkin, kun kaikilla on mukavaa. Kylmistä sormista ei aina viitsi valittaa, jos hauska projekti on kesken. Kauniilla talvisäällä ulkoilu kuitenkin virkisti ja ilahdutti, eikä pakkanen ollut ongelma kun siihen oli varautunut.

hepokuusela_talvi2

Toiminnan jaksottaminen on tärkeää paitsi lämmittelyn, myös jaksamisen vuoksi. Kahvitauko tekemisen lomassa tarjoaa myös luontevan tilaisuuden jutella monenlaisista asioista. Olen oppinut paljon esimerkiksi siitä, miten hevosia hoidettiin metsätöissä tai millaisia puuroja erilaisista jauhoista voi tehdä.

Osallistujilla on erilaisia kiinnostuksen kohteita ja heidän toimintakykynsä vaihtelee. Ennakkosuunnittelulla pystytään varmistamaan, että jokaiselle riittää mielekästä ja mukavaa tekemistä, eikä kukaan joudu sivustakatsojaksi. Päiväohjelman puhuminen auki etukäteen osallistujien kanssa edesauttaa toiminnan sujumista ja mahdollistaa toiveiden esittämisen. Asiakkaiden osallistaminen toiminnan suunnitteluun sekä palautteen kysyminen auttaa yrittäjää toiminnan kehittämisessä.

rantakorpi_talvi2

Toimintaa on talvellakin pystytty hyvin sovittamaan vuodenkiertoon: ennen joulua teimme havuista joulukoristeita ja nyt kun kevätaurinko jo paistaa, istutimme siemeniä omatekoisiin ruukkuihin. Myös kesällä tehdyn työn jäljet näkyivät. Kesällä tehdyt kerput olivat nyt osa lampaiden ja vuohien talviruokintaa. Toimintaan osallistuminen on mukavaa ja motivoivaa, kun se ei ole elämästä irrallista, vaan siitä on iloa eläin- ja ihmisystävien arjessa. Tässä toiminnassa kaikki osapuolet hyötyvät.

Toimintaterapeuttiopiskelijalle hanke on ollut monipuolinen harjoittelupaikka. Toimintaterapeutti on ihmisen toimintakyvyn asiantuntija. Toimintakyvyn arvioinnin kautta toimintaterapeutti voi löytää ne asiakkaat, jotka hyötyisivät maatilalla tapahtuvasta toiminnasta, sekä seurata maatilatoiminnan vaikutusta asiakkaiden toimintakykyyn. Yhteistyö toimintaterapeutin kanssa auttaa myös yrittäjää. Toimintaterapeutti voi auttaa miettimään, miten maatilaympäristöä saadaan muokattua riittävän esteettömäksi ja toimintaan sopivaksi. Erityisesti osallistujien toimintakykyä tukevan toiminnan suunnittelussa toimintaterapeutin ammattitaidosta on hyöytä. Tässä harjoittelussa olenkin päässyt pohtimaan näitä asioita monesta näkökulmassa.

Lämmin kiitos Lauralle, Sallalle, Hepokuuselan ja Rantakorven väelle sekä kaikille toimintaan osallistuneille että olen saanut olla mukana tässä projektissa. Tämä on ollut pehmeä (ja hulvattoman hauska) lasku toimintaterapeutin hommaan!

Aurinkoista kevättalvea kaikille,
opiskelija Aleksi Eskola

rantakorpi_talvi5

Talvikokeilu korkattu!

dav

Pihapuut hohtivat huurteisina ja Häkinjärven osittaisen jääriitteen saanut järvenselkä välkkyi joulukuun auringossa talven ensimmäisen päivätoimintaväen kaartaessa taksilla Hepokuuselan tallipihalle. Kesäkauden päättyessä iloisesta jälleennäkemisestä ei uskaltanut ihan tosissaan haaveilla kai vielä kukaan, joten sitäkin mukavampaa oli, kun loppusyksystä pystyimme osalle kesän kävijöistä tarjoamaan mahdollisuutta lähteä päivätoimintaan mukaan myös talvisemmissa tunnelmissa. Koska kyseessä on käynnissä olevassa hankkeessa täysin etukäteen suunnittelematon ”lisäosa”, toimintaa ei rajallisista resursseista johtuen valitettavasti pystytä toteuttamaan samassa mittaluokassa kuin kesällä, saatikka laajentamaan uusiin osallistujiin tai tiloihin. Talvikokeilussa mukana ovat kesän toiminnasta tutut Hepokuuselan ja Rantakorven tilat sekä aiemmista osallistujista kolmannes oman mielenkiintonsa ja kuljetusmäärärahojen puitteissa.  Näillä kokoonpanoilla kokoonnumme talvisydännä 4 kertaa Uuraisilla ja 5 Hankasalmella. Talvikokeilun tarkoituksena on antaa niin tilallisille itselleen kuin hankkeellekin tietoa siitä, mitä kesällä suuren suosion saaneen toiminnan toteuttaminen vaatii talvella. Millaisia aktiviteettejä tiloilta löytyy talvikaudella, riittävätkö sisätilat, aiheuttavatko liukkaat ja vaihtelevat keliolosuhteet ongelmia, jne., jne. Tällä kerralla luvassa kuulumisia Uuraisten talvikauden aloituksesta!

Päivätoimintakausien väliin jääneen kolmen kuukauden kokoontumistauon aikana kuulumisia oli ehtinyt kertyä ripakopallinen itse kullekin. Tilan kanaparvessa tapahtuneet muutokset herättivät haikeita muistoja edesmenneistä Lyyli-kanasta ja Nestori-kukosta, mutta myös innokasta odotusta uusiin tulokkaisiin tutustumisen muodossa; Väinö, Hilma, Gootti ja ketkä kaikki meitä kanalassa odottivatkaan! Myös talvitoiminnassa uutena aloittanut toimintaterapeuttiopiskelija esittäytyi heti kättelyssä – tervetuloa mukaan, Aleksi!

dav

Muistisoluille saimme itse kukin liikettä Hepokuuselan komean eläinkaartin marssiessa yksi kerrallaan tai toisiaan tuuppien  näytille ja rapsutettaviksi. Oliko tuo Risto? Ja tuo Kukka, ei kun Ruusupas! Onni, Marilyn, Eppu… Ja missä ihmeessä luuraa Rokki-pässi? Fyysistä liikuntaa saatiin jouluisissa merkeissä lähimetsän havuja pihaan kärrätessä ja sormia havukranssin teossa verrytellessä. Tallin tulevista jouluisista tunnelmista myös päivätoimintaväki saa omalta osaltaan röyhistää ylpeänä rintaansa.

Lämpöpuhaltimen hohteessa pikkupakkanen ei päivän touhuja haitannut ja jos sormet uhkasivat välillä kransseja näprätessä kohmettua, piipahdus lampola-kanalan lämmössä tai tallituvassa kuuman kahvimukin ääressä sai jäsenet sulamaan ja kielenkannat uudelleen irtoamaan. Kiitos huolellisen etukäteishiekoituksen, vaaran paikkojakaan ei päässyt syntymään, vaikka nykytalville tyypillisesti jäätäkin jo piha-alueelta löytyi.  Mukavan päivän jouluisissa tunnelmissa on mukava jatkaa talvikautta eteenpäin!

Hepokuuselassa mukana, Rantasen Virpi

dav

Kokemusta, kontakteja ja rohkaisua – yrittäjien kokemuksia hanketoiminnasta

hepokuusela14_edit

Päivätoiminnan osallistujien ohella myös toiminnassa mukana olleet maatilayrittäjät täyttivät omat, sähköiset palautekyselynsä heti tuoreeltaan kesäkauden päätyttyä. Yrittäjiltä kyselimme kokemuksia paitsi päivätoiminnasta, myös kokemuksia itse hankkeen palvelevuudesta ja kehittämiskohteista.  Päivätoimintakauden päätyttyä yrittäjien mietteet hankkeeseen osallistumisesta olivat pääsääntöisesti myönteisiä:

”Tosi hyvä mieli jäi kesästä ja ennen kaikkea kiitollisuus siitä, että päästiin mukaan tähän ilman aiempaa kokemusta tai alan koulutusta.”

”Oli hieno kokemus!”

Hankkeen päivätoimintakokeilun ansiosta yrittäjät mm. hahmottivat aiempaa paremmin oman tilansa vahvuuksia ja heikkouksia sekä saivat rohkaisua ja varmuutta oman toiminnan jatkoa ajatellen. Kaikki yrittäjät myös kokivat hankkeen edistäneen ainakin jossain määrin vastaavan toiminnan kehittämistä omalla tilalla joko ikääntyville tai muille uusille asiakasryhmille.

hanke_on_edistanyt_toimintaa

Vaikka tilat eivät saaneet päivätoiminnan järjestämisestä rahallista korvausta, he kokivat saaneensa hankkeesta paljon muuta hyötyä, kokemusta ja iloa.

”Saimme tosi paljon kokemusta, kontakteja ja rohkaisua. Ja mikä tärkeintä – muistoja!”

”Auttaa viemään toimintaa oikeaan suuntaan ja avasi uusia näkymiä ja selkiytti ja antoi ideoita.”

”Tilalla kävi hankkeesta kiinnostuneita sidosryhmiä.”

”Olen päässyt testaamaan tätä ympäristöä ja itseäni sekä toivon mukaan voi auttaa jatkossa toiminnan suunnittelussa ja markkinoinnissa.”

”Sain kokemusta, kuinka homma voisi toimia, vaikka taloudellisesti vähän tiukka juttu olikin.”

”Opin hahmottamaan omat sekä tilani vahvuudet paremmin. Sain sanallistettua ja jäsennettyä omaa ohjaajuuttani.”

Osa yrittäjistä olisi toivonut hankkeelta kesäkaudella toteutunutta vahvempaa panosta kuntayhteistyön luomisessa, toiminnan arvioinnin kehittämisessä ja palvelun hinnoittelemisessa. Mm. hinnoitteluun onkin yrittäjien kanssa paneuduttu paremmin nyt syksyllä, ja kuntayhteistyötä pyritään edelleen syventämään ensi viikolla aloittelevan maatilapäivätoiminnan pienimuotoisen talvikokeilun aikana.

Kritiikkiä hanke sai ajoittain puutteelliseksi koetusta viestinnästään yrittäjien suuntaan, työllistävyydestään ja liian pieneksi koetusta kulukorvauksesta tarjoilujen järjestämiseksi. Myös mahdollisuutta tutustua muiden hankkeessa mukana olevien tilojen toimintaan olisi kaivattu. Kaikki yrittäjät kokivat saaneensa hankkeesta apua uuden toiminnan kehittämiseen, ympäristön esteettömyyden ja turvallisuuden huomioimiseen sekä iäkkäiden asiakasryhmän erityispiirteiden huomioimiseen. Kolme neljästä maatilayrittäjästä koki hankkeen lisänneen tilan näkyvyyttä ja auttaneen kuntayhteistyössä, verkostoitumisessa, päivätoiminnan suunnittelussa sekä maatilan markkinoinnissa. Puolet yrittäjistä sai hankkeesta apua myös asiakasryhmien ohjaamiseen ja toiminnan arviointiin.

Toiminnan mahdollista jatkoa ajatellen osa yrittäjistä koki tarvitsevansa täydennyskoulutusta ikääntymisestä ja toimintakyvyn arviointimenetelmistä. Toiveita esitettiin myös maatilapäivätoimintaa varten räätälöidystä omasta koulutuksesta, perinteiseen päivätoimintaan tutustumisesta ja tiiviimmästä yhteistyöstä muun vanhustyön sekä toisten maatilojen kanssa. Mahdollisuuden tutustua päivätoiminnan osallistujiin etukäteen ja heidän näkemisensä omassa kotiympäristössään arveltiin voivan tuoda toimintaan jatkossa lisää syvyyttä.

mita_lisaosaamista_tarvitsisit

Varsinaisen päivätoiminnan järjestämisestä yrittäjien kokemukset olivat positiivisia. Yrittäjistä kolme neljästä koki saaneensa toteuttaa kesän aikana päivätoimintaa omien mieltymystensä ja toiveidensa mukaisesti. Kaikki tilat kokivat ikäihmiset sopivaksi asiakasryhmäksi maatilalleen. Perusteluissa nousivat esiin ikääntyneiden kiinnostus tilan töitä kohtaan ja töiden luonteva yhdessä tekeminen. Itse toiminta osoitti, että tiloilta löytyy yllättävänkin paljon erilaista tekemistä maatilan töistä innostuneille. Omiin valmiuksiin vastaavan toiminnan järjestämisestä myös jatkossa suhtauduttiin varovaisen myönteisesti. Myös vastaavan toiminnan järjestäminen talvella kiinnosti enemmistöä. Talvitoiminnan mahdollisuuksissa pohdittiin talvikelien arvaamattomuutta ja liukkaita piha-alueita, mutta toisaalta myös mahdollisuutta osallistua kesää enemmän sisätiloissa olevien eläinten hoitotoimiin. Talvikauden todettiinkin olevan ennen kaikkea pukeutumis- ja suunnittelukysymys, että toimintavaihtoehdot vastaavat sään mukaisia olosuhteita.

salaatin_tekoa

Kesäkauden nelituntinen päivätoiminta puolsi hankkeessa paikkaansa, mutta jatkossa yrittäjät olisivat valmiita miettimään myös mahdollisesti lyhyempiä tai pidempiä, ruokatauolla varustettuja toimintapäiviä. Osaltaan sopivaan päivän pituuteen vaikuttavat paitsi tilan ja toimintakerran kulloisetkin työtehtävät, myös osallistujien kunto ja jaksaminen.

Päivätoiminnan ja tilan töiden yhteensovittamisen oli yrittäjien kokemuksen mukaan sujunut pääsääntöisesti yllättävänkin hyvin. Eniten stressiä toiminnassa oli aiheutunut kahvitarjoilun järjestämisestä, varsinkin, jos omana kunnianhimoisena tavoitteena oli ollut tarjota iltapäiväkahvilla aina vain itse leivottuja herkkuja. Muita haasteita oli aiheutunut lähinnä kesän sateisista säistä, kävijöiden toimintakyvyn suuresta vaihtelusta, isoksi koetusta ryhmäkoosta ja sopivan toiminnan löytymisestä jokaisella kerralla kaikille erikuntoisille osallistujille. Kuten eräs yrittäjä totesi: ”Toiminnan suunnittelussa erityisen haastavaa oli ottaa huomioon, että löytyy jokaiselle sopivaa tekemistä riittävästi tai tarpeeksi vähän, samoin sateisen sään huomioiminen tehtävien suunnittelussa.”

maatilan_ja_pvtoiminnan_yhteensovittaminen

Kesäkauden päivätoiminnassa hanketyöntekijät ja opiskelijat osallistuivat lisäohjaajina toiminnan järjestämiseen, mikä mahdollisti alunperinkin melko suuriksi tiedostetut kymmenen hengen osallistujaryhmät. Tilan omalla väellä toimintaa pyöritettäessä yrittäjät mielsivät toiminnan toteutuvan parhaiten 2-6 asiakkaan ryhmäkoolla. Vaikka hankekokeilusta työntekijöiden voimin selvittiinkin, kokivat tilat, että ”pienempi ryhmäkoko olisi suonut rauhallisempiakin hetkiä ja mahdollisuutta osallistujien henkilökohtaiseen huomioimiseen”.

Alkujännityksen mentyä ohi kaikki maatilayrittäjät kokivat päivätoiminnan ohjaamisen mukavaksi ja mielenkiintoiseksi. Toiminnassa antoisinta olivat yrittäjien omin sanoin:

”Erilaiset persoonat! Se, että näin, kuinka he nauttivat yhteisestä tekemisestä ja keskusteluista. Se, että he tulivat niin mielellään.”

”Asiakkailta saatu palaute ja ilo.”

”Saada vaihtelua omaan arkeen ja tekemiseen ja toi mukavan tunteen, kun voi olla avuksi, hyödyksi ja iloksi.”

Maatilapäivätoiminnan yrittäjät näkivät sopivan kaikenkuntoisille ulkoilusta, luonnosta, eläimistä, fyysisestä tekemisestä ja yhdessäolosta pitäville ikäihmisille. Järjestävältä maatilalta toiminta edellyttää yrittäjien mukaan isäntäväen omaa innostusta toimintaan, sopivia toimintatiloja ulkona ja sisällä, esteettömyyden osalta tarvittavien muutostöiden tekemistä sekä mahdollisesti myös eläimiä. Kaikilla hankkeessa mukana olleilla tiloilla eläinten ruokinta ja muut hoitotoimet, osallistujien ja tilanväen yhteiset kahvittelut keskusteluhetkineen sekä useammasta vaihtoehdosta koostuvat erilaiset pienet työtehtävät olivat osoittautuneet toimiviksi käytännöiksi. Yleispäteviä ohjeita päivätoimintaan sopivalle tilalle on yrittäjien mukaan kuitenkin vaikea määrittää, sillä jokaisen maatilan täytyy arvioida itse omat resurssinsa. Vinkkeinä tarvittavista ominaisuuksista yrittäjät listasivat:

”Luovuutta, rohkeutta, positiivisuutta, joustoa, ahkeruutta, kärsivällisyyttä, yhteistyökykyä, ystävällisyyttä.”

”Aikaa, tilat, kiinnostusta ja yhteistyötä.”

”Mikäli tilan toiminta täyttää jo perustöiden osalta päivää, kannattaa päivätoiminnan ajaksi ottaa perustyöhön lisäkädet. Ja laskea palkkakustannukset osaksi toimintaa.”

Yrittäjien ajatuksia kokosi Rantasen Virpi

Yhdessäoloa ja oikeaa työntekoa – asiakaspalautteen anteja

kanajuttuja

Testitulosten yhteydessä lupailimme yhteenvetoa myös kesäkaudesta saadusta asiakaspalautteesta. Tässä päivityksessä sukellamme vihdoin niihin syövereihin. Aivan aluksi ISOT KIITOKSET kaikille palautelomakkeen täyttäneille osallistujille ja lomakkeen täytössä mahdollisesti avustaneille omaisille ja muille henkilöille! Vaikka monisivuisen paperinivaskan täyttäminen kaiken kesällä koetun, testatun, haastatellun ja jatkuvan suullisen palautteen jälkeen saattoi tuntua uuvuttavalta, löysivät kaikki maailmalle jätetyt 29 palautelomaketta lopulta kauniisti täytettyinä tiensä takaisin hankkeen kotipesään. Kiitos siitä! Niin monisivuinen tuo palautelomake oli, että jos sen täyttäminen kävi työstä vastaajille, oman aikansa otti myös vastausten läpikäyminen ja yhteenveto monipuolisista kommenteista. Tässä tärkeimmiksi kokemiamme nostoja kysytyistä ja vastatuista!

Liki 90 % vastaajista koki saaneensa maatilapäivätoiminnasta itselleen virkistystä ja piristystä ja loputkin olivat osittain samaa mieltä toiminnan virkistävyydestä. Perusteluina mainittiin mm. toiminnan tarjoama vaihtelu arkeen, eläinten kanssa puuhastelu, pienet työtehtävät sekä yhdessäolo muiden kanssa mukavassa porukassa. Ja jos vaihtoehtona on, erään vastaajan sanoin, istua keinutuolissa ja katsoa ikkunasta pihalle, niin mukavaahan se oli, että kerran viikossa oli muutakin tarjolla!

Kaikesta etukäteissuunnittelusta ja varautumistoimista huolimatta maatilaympäristö on toiminta- ja liikuntaympäristönä täysin poikkeava esimerkiksi perinteisestä päivätoimintaympäristöstä. Kaikki osallistujat kokivat kuitenkin – ehkä hieman yllättäenkin – liikkumisen ja toimimisen aidossa tilaympäristössä joko täysin tai jokseensakin helpoksi. Pienet epätasaisuudet tai porrasaskelmat eivät olemista ja touhua haitanneet, kunhan apua oli tarvittaessa saatavilla ja vaikkapa talon isännän itse rustaama kaidepuu käden ulottuvilla, jos siltä tuntui. Vastaajat kokivatkin olonsa toimintapäivien aikana turvalliseksi ja oman toimintakykynsä huomioidun riittävästi päivän puuhissa.

Liikkuminen_Ymparistossa
Osallistujien kokemus liikkumisesta maatilaympäristössä.

Liki kaikkien mielestä neljän tunnin toiminta-aika on maatilaympäristöön juuri sopiva, joskin hajaääniä saivat myös hitusen lyhyempi aika tai kenties kuusituntinenkin päivä. Aika tuntui toisinaan mukavassa seurassa loppuvan kesken, mutta toisaalta pitempi päivä kaipaisi varmasti enemmän tauotusta kaiken touhuilun lomaan. Vastaajista reilu 80 % koki toiminnan olleen itselleen juuri sopivasti rasittavaa, lopuille haastetta oli toisinaan ollut vähän liikaakin. Kiitosta saivat vaihtoehtoiset työt ja tehtävät, joista kukin sai valita päiväohjelman omien mieltymystensä ja jaksamisensa mukaan. Toisaalta omia rajoja ei palautteen mukaan muistanut työntouhussa aina ajatella, mikä jälkikäteen saattoi kostautua uupumuksena tai ”kropan kolotuksena”.

Jopa 85 % vastaajista ilmoitti olevansa täysin valmiita osallistumaan maatilapäivätoimintaan myös jatkossa, mikäli toimintaa vain järjestetään. Loputkin olivat valmiita lähtemään uudelleen mukaan, mikäli oma kunto ja muu elämäntilanne antavat myöten. Osa vastaajista koki olevansa nykyisellään kenties liian hyväkuntoisia tai kiireisiä toimintaan, mutta jatkossa, jahka ikävuosia tulee vielä lisää ja muut menot vähenevät, maatilatoiminta kiinnostaisi taas kovasti heitäkin.

Liki 80 % vastaajista olisi myös valmis maksamaan tarvittaessa jonkin suuruisen omavastuun toiminnasta kuljetuksineen. Raha ei saisi kuitenkaan olla osallistumista rajoittava tekijä, joten sopivimmaksi omavastuuksi koettiin keskimäärin 9 € / kerta.

Maksaminen
Osallistujien valmius maksaa osallistumisestaan maatilapäivätoimintaan.

Lievä enemmistö vastaajista oli valmiita ennakkoluulottomasti mukaan toimintaan myös talviaikana. Loppuja arveluttivat liukkaus, kylmyys ja mahdollinen tekemisen puute eläintenkin ollessa paljolti sisätiloissa.

54 % oli täysin samaa mieltä ja 39 % osittain samaa mieltä väittämästä, jonka mukaan maatilapäivätoiminta antoi keinoja selvitä omassa kodissa paremmin. Perusteluina mainittiin esimerkiksi ”mielenvirkeyttä ja rutiinia viikkoon”, ”unohtui säryt, kun olin poissa kotoa”, ”pirteänä oli kotonakin mieliala parempi” ja ”liikun nykyään enemmän, jaksan arkena paremmin”.

Keinoja_selvita_omassa_kodissa
Maatilapäivätoiminnan vaikutus omassa kodissa selviytymiseen.

Parhaissa päivätoimintakokemuksissa ja –muistoissa korostuivat yhdessäolo niin toisten osallistujien, tilanväen kuin eläintenkin kanssa, saunominen, kerppujen teko ja oikeaan työntekoon pääseminen. Päivätoimintaan oltiin pääsääntöisesti niin tyytyväisiä, että epämieluisia kokemuksia ei vastaajilta saatu esiin kaivelemallakaan. Vain tilapäinen toimettomuus ei kaikkia ollut miellyttänyt.  Osa taas arvosti näitä toimettomiakin hetkiä kuulumisten ja muistojen vaihtamisessa muiden osallistujien kanssa.

Vastaajien mielestä mahdollinen jatkotoiminta saisi pääsääntöisesti noudatella kesän aikana hyväksi koeteltua kaavaa. Tärkeintä toimintaympäristössä ovat ystävälliset, rapsutuksia kestävät eläimet ja luonnon läheisyys. Jos jotain uutta halutaan mukaan tuoda, niin kenties vielä enemmän käsillä tekemistä, taidejuttuja ja yhteisiä pelihetkiä kaivattiin osassa palautelomakkeita lisää.

Hyvän kesän hyvät kokemukset sopii päättää erään vastaajan kauniisiin sanoihin: ”Enpä olisi nuorena osannut kuvitella, miten hauskoja päiviä saa vielä vanhana kokea!”

Terveisin, Rantasen Virpi

hakamaa_tikkupullat